Nippusiteen äijät poseeraavat jonkun öljytynnyrin edessä.

Vesa Seesvuori

 

Sähkövoimatekniikan insinööri

 

Vesa on toiminut sähköalan koulutustehtävissä ja erityisesti sähköturvallisuuskouluttajana vuodesta 2000 lähtien. Ennen koulutusuraansa hän työskenteli mm. sähkölaitoksen ja sähköteollisuuden eri tehtävissä.

Vesa on opiskellut yliopistossa laajasti mm. filosofiaa, matematiikkaa, tietojenkäsittelyä,  työpsykologiaa sekä oikeus- ja taloustieteitä.

Vesan koulutukset ovat rentoja, vuorovaikut-teisia ja erittäin pidettyjä.

Matti Maakannas

 

Sähkövoimatekniikan insinööri

 

Matti on sähköpätevyyskoulutuksen legenda ja dinosaurus, joka koulutti sähkömiehiä jo ennen kuin sähkö oli edes keksitty.

Sähköalan koulutuksia takana jo yli 30 vuotta. Brutaali huumorintaju, mutta lämmin sydän.

Jari Rintala

 

Sähkötekniikan DI, Otaniemi  2005

 

Seitsemän vuoden asiantuntija-  ja tuotekehitystyön jälkeen (2001-2008) Jari on toiminut kouluttajana vuodesta 2008 lähtien pääasiassa sähkökäyttöjen ja taajuusmuuttajien parissa, mutta myös esiintymistaidon saralla.

Jari on innokas juoksun ja improvisaatio-teatterin harrastaja. Jarin koulutuksia luonnehtivat energia, itseironia ja todellinen halu välittää ymmärrys käsillä olevasta asiasta eteenpäin.